Rakkaat ystävät!
Sain jälleen ilokseni kutsun saarnaamaan rakkaaseen kotikirkkooni tapaninpäivän aamuna. Kaksi vuotta sitten samassa tilanteessa julkaisin pyynnöstä saarnani luettavaksi myös tässä blogissa. Tänä vuonna ajattelin tehdä samoin, jospa saarnani niin voisi puhutella vielä jotakuta sellaistakin, joka ei kirkkoon aamulla jaksanut lähteä.
Päivän evankeliumi, jonka pohjalta saarnani valmistelin, on tässä:
"Jeesus sanoi opetuslapsilleen: 'Minä sanon teille: Joka tunnustautuu minun omakseni ihmisten edessä, sen on Ihmisen Poika tunnustava omakseen Jumalan enkelien edessä. Mutta joka ihmisten edessä kieltää minut, se tullaan kieltämään Jumalan enkelien edessä. Ja jokaiselle, joka sanoo jotakin Ihmisen Poikaa vastaan, annetaan anteeksi, mutta sille, joka herjaa Pyhää Henkeä, ei anteeksi anneta. Kun teitä kuljetetaan synagogiin ja viranomaisten ja esivallan eteen, älkää olko huolissanne siitä, mitä puhutte ja miten puolustatte itseänne. Kun se hetki tulee, Pyhä Henki neuvoo, mitä teidän on sanottava.'" (Luuk. 12: 8-12)
Saarnani myötä toivotan kaikille oikein siunattua uutta vuotta!
- Sini
"Joka tunnustautuu minun omakseni ihmisten edessä, sen on Ihmisen Poika tunnustava omakseen Jumalan enkelien edessä." Näillä sanoilla Jeesus asettaa tunnustamisen pelastuksen edellytykseksi. 'Tunnustaminen' on sanana siitä erikoinen, että sitä voidaan käyttää kahdessa hyvin erilaisessa merkityksessä: Se voi tarkoittaa syyllisyyden myöntämistä johonkin rikokseen, pahaan tekoon tai syntiin. Toisaalta se voi tarkoittaa jonkin ihmisen tai asian merkityksen, tärkeyden ja arvon hyväksymistä ja vahvistamista.
Kun puhutaan Jeesuksen tunnustamisesta, luulisi, että kyseessä olisi jälkimmäinen tapaus. Se, joka tunnustaa Jeesuksen, myöntää hänen tärkeytensä ja valtansa elämässään. Kuitenkin ensimmäisten kristittyjen ajasta meidän aikaamme asti, on Jeesuksen tunnustaminen monesti tulkittu vakavaksi rikokseksi, josta rangaistaan kuolemalla.
Tänään, tapaninpäivänä, muistelemme Stefanosta ja muita marttyyrejä, jotka ovat maksaneet Jeesuksen tunnustamisesta hengellään. Kun tunnustamisen esikuviksi nostetaan tällaisia kauheuksia kärsineitä mutta uskossaan järkkymättömiä ihmisiä, luulen monen syntisen ajatusten kulkevan samaan suuntaan: "Tämä on kyllä aivan liikaa vaadittu, minä en mitenkään pystyisi tuohon."
Tapaninpäivänä ei kuitenkaan liene tarkoitus mässäillä vainoilla ja väkivallalla eikä liioin ahdistaa meitä nurkkaan epätoivoisina omasta heikkoudestamme. Niin kova kuin tunnustamisen vaatimus saattaa joskus ollakin, ei vaatimusta ole esitetty ilman lupausta. Ensinnäkin siihen sisältyy lupaus Pyhän Hengen avusta. Jeesus vakuuttaa, ettei meidän tarvitse huolehtia siitä, mitä tiukan paikan tullen puhumme ja miten puolustaudumme, sillä Pyhä Henki neuvoo meitä. Kun Stefanoksen kerrottiin toisessa lukukappaleessa olleen täynnä armoa ja voimaa, luuletteko, että ne olivat lähtöisin hänestä itsestään?
Toisaalta vaatimukseen liittyy lupaus anteeksiannosta. Jeesus sanoo: "Jokaiselle, joka sanoo jotakin Ihmisen Poikaa vastaan, annetaan anteeksi." Vain sitä ei saa anteeksi, jos herjaa Pyhää Henkeä. Jeesus tietää, että ihmisinä ja uskovina me olemme yhtä lailla vajavaisia, eikä hän vaadi meiltä muuta. Hän tietää, että rohkeutemme voi pettää ja uskomme horjua. Voimme vaipua välinpitämättömyyteen tai jopa kieltää hänet. Kaiken tämän voimme saada anteeksi.
Mutta entäpä sitten se Pyhän Hengen herjaaminen? Pyhän Hengen työtä meissä on usko ja ymmärrys, katumus ja kuuliaisuus. Pyhän Hengen kautta me saamme kaiken sen, mikä meille Raamatussa on luvattu. Jos me hänet kiellämme, jos hänestä luovumme, ei meille jää mitään. Kyse ei kuitenkaan ole mistään yksittäisestä teosta, vaan sydämen asenteesta, siitä, annammeko Pyhän Hengen vaikuttaa meissä. Jos tämä sai sinut huolestumaan omasta asenteestasi, ole rauhassa: juuri siinä huolessa Pyhä Henki tekee työtään.
Vielä yhden lupauksen voi päivän evankeliumista poimia. Jeesus sanoo: "Joka tunnustautuu minun omakseni ihmisten edessä, sen on Ihmisen Poika tunnustava omakseen Jumalan enkelien edessä." Näillä sanoilla Jeesus, Ihmisen Poika, lupaa vastavuoroisesti tunnustaa meidät omakseen aikojen lopulla, jos me vain tunnustamme hänet. Tässä, rakkaat ystävät, on meidän iankaikkinen ja ainoa toivomme.
Aivan kaikkea evankeliumi ei meille lupaa. Meille ei luvata helppoa elämää, ei arvostusta, ei kunnioitusta, ei mitään tunnustusta ajallisessa elämässämme. Itse asiassa aivan päinvastoin: Kaikki Raamatun evankeliumit lupaavat Jeesuksen seuraajille vaikeuksia ja vainoja. Myös Paavali kirjoittaa, että vainon kohteeksi joutuvat kaikki ne, jotka haluavat elää hurskaasti Kristuksen Jeesuksen omina.
Tämä on minusta todella hurja ajatus. Mitään ei ole mennyt pieleen, kun kristittyjä vainotaan. Niin kuuluu olla ja niin kaiketi tulee aina olemaan. Mutta miksi sitten kaikkialla kristittyjä ei vainota uskonsa vuoksi? Miksi esimerkiksi me täällä Suomessa saamme elää kristittyinä pääosin vähän turhankin mukavasti, niin mukavasti, ettei vainojen todellisuutta jossakin toisaalla tahdo oikein muistaakaan?
Raamatun mukaan me Kristukseen kastetut olemme yksi ruumis, jossa on monta jäsentä. Meidät on yhdistetty Kristukseen ja toinen toiseemme, jotta me pitäisimme huolta toisistamme. Ja jos ruumiissa yksi jäsen kärsii, kärsivät kaikki muutkin jäsenet. Kun jossakin kristityt veljemme ja sisaremme joutuvat vaikeuksiin uskonsa tähden, pitäisi meidän olla tietoisia heidän hädästään, tuntea heidän hätänsä ja rukoillen huolehtia heistä. Tähän tapaninpäivä myös kutsuu meitä. Osana Kristuksen ruumista saamme mekin osamme vainoista, vaikka emme itse suoraan vainon kohteeksi joutuisikaan. Heprealaiskirje rohkaisee ja kehottaa meitä: "Pysykäämme horjumatta tunnustuksessa ja toivossa, sillä hän, joka on antanut meille lupauksensa, on luotettava. Pitäkäämme huolta toinen toisestamme ja kannustakaamme toisiamme rakkauteen ja hyviin tekoihin."
Joulun aika on siis lupausten ja niiden täyttymisen aikaa. Me olemme iloinneet lupausten täyttymyksestä seimen äärellä: Meille on Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja, Kristus, Herra. Mutta tapaninpäivänä, kun muistamme Stefanosta ja muita marttyyrejä, huomaamme myös toisenlaisten lupausten täyttyneen. Jeesuksen seuraaminen on ollut vaikeaa ja seurakunta vainottu alusta asti. Juuri tätä tummaa taustaa vasten kirkastuvat tapaninpäivänä uudet lupaukset Jumalan rakkaudesta ja läsnäolosta Pyhän Hengen kautta, lupaukset armosta ja anteeksiannosta ja lupaukset iankaikkisesta toivosta. Näihin lupauksiin me tarraudumme tunnustautumalla Jeesuksen omiksi ihmisten edessä.
Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimessä. Aamen.
